![]() vieraskirja |
Mc Club Härmä r.y. järjestää |
![]() kotisivut |

Tänään on ja enää noin |
Olet kävijä nro: |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Suomen Motoristit r.y. (SMOTO) on suomalaisten moottoripyöräkerhojen ja järjestöjen yhteenliittymä ja yhteistyöelin jonka tarkoituksena on valvoa suomalaisen motoristin etua. SMOTOon kuuluu yli 100 jäsenkerhon kautta suoraan n. 15 000 suomalaista motoristia (lokakuussa 08). SMOTO edustaa suomalaista motoristia myös kansainvälisissä motoristien katto- ja kuluttajajärjestöissä ja SMOTO on esimerkiksi "Federation of European Motorcyclists Associations":n (FEMA) jäsen. Kotimaassa SMOTO tekee kiinteää yhteistyötä myös muiden valtakunnallisten kuluttaja- ja edunvalvontajärjestöjen kanssa. Motoristien edunvalvonnan osana SMOTO pyrkii mm. vaikuttamaan valtakunnallisesti laki- ja asetusmuutosten sekä Euroopan tasolla motoristeja koskevien direktiivien sisältöön. SMOTO tukee ja kannustaa motoristien vapaaehtoisen ajokoulutusjärjestelmän edelleen kehittämistä. Jäsenkerhot järjestävät aktiivisesti erilaisia ennakoivan ajon kursseja ja ajotaidon sekä liikennesilmän kehittämiseen tähtääviä koulutustilaisuuksia. Vapaaehtoisten koulutusjärjestelmien tavoitteena on parantaa motoristien liikenneturvallisuutta ja viime vuosien onnettomuustilastojen valossa tässä työssä ollaan onnistuttu hyvin.
SMOTO edustaakin suomalaisen moottoripyöräilyn kaikkia osa-alueita, poislukien moottoriurheilu joka on Suomen Moottoriliiton (SML) aluetta. |
![]() ![]() Osta Paita! ![]() Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä 2010 lähestymiskartta ![]() |
![]() |
![]() |